tiistai 24. maaliskuuta 2009

SUURMIELENOSOITUS 30.3.

SUURMIELENOSOITUS TORIPARKKIA VASTAAN

maanantaina 30.3. klo 17 Kauppatorilla,

josta siirrytään kulkueena kaupungintalolle (os. Aurakatu 2) vaatimaan valtuustolta kielteistä päätöstä toriparkista.

Luvassa mm. puheita, esityksiä ja lämmintä mehua.

Mielenilmauksen järjestää Turhuuksien toriparkki -kampanja.

Nyt jos koskaan kaikki tarvitaan mukaan!
Tuothan mukanasi katraan tuttavia, mahd. kylttejä ja banderolleja toriparkkia vastustavine viesteineensekä reippaan mielen!

Tervetuloa!

--------------------------------------------------------------
LEVITÄTHÄN VIESTIÄ JA KUTSUT TUTUT TÄHÄN TAPAHTUMAAN!

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Mielipidekirjoitus: Miksi valtuuston enemmistö käänsi selkänsä turkulaisille?

Alla Turun Sanomien julkaisematta jättämä ja Turkulaisen lyhennettynä julkaisema kansanliikkeen yhteismielipidekirjoitus.

Miksi valtuuston enemmistö käänsi selkänsä turkulaisille?

Kuntalaki antaa mahdollisuuden neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämiseen. Äänestysten aiheita ei ole laissa mitenkään rajattu. Joulukuussa yli 13 000 äänioikeutettua turkulaista, lähes 9 % kaikista kaupungin äänioikeutetuista asukkaista, teki lain mukaisen kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämisestä koskien toriparkin mahdollista rakentamista.

Turun kaupunginvaltuuston enemmistö päätti kaupunginjohtaja Mikko Pukkisen (kok) esityksestä 16.2., ettei kansanäänestystä järjestetä. Kansanäänestyksen kaatoivat sosiaalidemokraattien ja keskustan valtuustoryhmät kokonaisuudessaan, yhdeksäntoista kokoomuslaista valtuutettua, kaksi valtuutettua RKP:stä sekä yksi Vasemmistoliitosta. Vähemmistöön jäivät vihreät, kristillisdemokraatit, perussuomalaiset, Suomen kansan sinivalkoiset, yhdeksän Vasemmistoliiton ja kaksi RKP:n valtuutettua sekä yksi kokoomuslainen varavaltuutettu.

Valtuuston enemmistö torjui mahdollisuuden vahvistaa turkulaisten kansalaisuutta ja sitouttaa heidät ja muut osapuolet mahdollisimman laajan ja avoimen päätösprosessin kautta toriparkkiratkaisuun ja samalla koko kaupungin kehittämiseen.

Valtuuston enemmistö käänsi näin selkänsä turkulaisille, jotka se tuomitsi pelkkään hallintoalamaisten ja demokratian sivustakatsojien osaan. Kehittyneeseen yhteiskuntaan kuuluu mahdollisimman avoin päätöksenteko ja hallinto. Edustuksellista demokratiaa ei palvele kansalaisten oma-aloitteisen vaikuttamisen poissulkeminen, vaan sen kunnioittaminen.

Valtuuston päätös syntyi muodollisesti lain mukaisesti ja laissa valtuustolle annetun harkintavallan puitteissa. Poliittisesti ja moraalisesti päätös merkitsee kuitenkin sitä, että toriparkista myöhemmin kaupunginvaltuustossa tehtävä ratkaisu ei edusta turkulaisten enemmistön mielipidettä, eikä siksi ole tekotavaltaan tämän enemmistön silmissä hyväksyttävä.

Vaikka osallistuminen edistää tutkitusti terveyttä ja henkistä hyvinvointia, Turussakin pyöritetyt erilaiset kaupunkilaisten osallistamisohjelmat ovat osoittautuneet pelkiksi kulisseiksi.
Esimerkiksi toriparkkiasiassa kaupunkilaiset eivät saa tietää, mitkä tekijät päätöksiin todella vaikuttavat ja kenen etuja ja tahtoa niissä toteutetaan.

Kansalaiset ovat saaneet kaksi muutakin opetusta. Ensiksi sen, että valtuustoon kannattaa äänestää henkilöitä, jotka tarpeen tullen uskaltavat antaa vastuun päätösten tekemisestä myös kuntalaisille itselleen. Toinen opetus on se, että kuntalakia tulee muuttaa. Kuntalaisten määräosalla (esim. 5 %:lla) on oltava oikeus tehdä aloite, joka todella velvoittaa kansanäänestyksen järjestämisen.

Edustuksellinen ja suora demokratia eivät sulje pois toisiaan. Jotta kansalaisten laskeva luottamus poliittiseen järjestelmään saataisiin käännettyä nousuun, on edustuksellisen demokratian rinnalle luotava todellisia ja kaikille kansalaisille avoimia suoran vaikuttamisen keinoja. Demokratiaa voidaan laajentaa ja syventää. Osallistavamman demokratian siemen on Turussakin kylvetty!

Li Andersson
Saara Ilvessalo
Mauno Joukamaa
Teea Jäske
Mari Kekkonen
Jaakko Leskinen
Helena Mannervo
Asko Mäki
Olli Raimo
Satu Salonen
Jari Suominen
Henry Söderholm
Anne Uotila
Tekla Vanhakartano
Jukka Väisänen

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Tervetuloa avoimeen keskustelutilaisuuteen!

Tervetuloa kaikille avoimeen paneelitilaisuuteen Keskustan kehittäminen - keskustelutilaisuus Turun kaupunkikeskustan kehitysnäkymistä!

  • Millä keinoin kehitämme keskustaa viihtyisämmäksi?
  • Ovatko asukkaiden ja liike-elämän intressit vastakkaiset vai yhteneväiset?
  • Onko toriparkille vaihtoehtoja?

Milloin?
Keskiviikko 18.3. klo 18 alk.

Missä?
Panimoravintola Koulu, Historia-luokka

Mukana:
Turun kaupunginvaltuutettuja, Turun Arkkitehtien puheenjohtaja Maarit Kaipiainen sekä Turun kaupungin arkkitehti Jukka Paaso.

Järjestäjä:
Turhuuksien toriparkki -kampanja

Vapaa pääsy!
Tervetuloa!

tiistai 24. helmikuuta 2009

Mielipidekirjoitus: Onko Suomessa todellista demokratiaa?

Me kuvittelemme, että meillä täällä Suomessa ja Turussa vallitsee demokratia. Tosiasiassa meille tärkeistä asioista päättävät pienet ”kuppikunnat” siitä huolimatta, että meillä on kunnallis- ja eduskuntavaalit, joissa voimme valita sopivaksi katsomamme edustajat edustamaan näkemyksiämme.

Hyvänä esimerkkinä demokratiasta on muun muassa Sveitsi. Siellä monet päätökset, kuten suuremmat investoinnit kuntatasolla, päätetään kansanäänestyksellä. Vuosittain kansanäänestyksiä on paljon. Suomessa on käytössä neuvoa-antava kansanäänestys. Suomen historiassa valtakunnallisella tasolla niitä on ollut kaksi ja kuntatasolla noin 50. Kuntatason neuvoa-antavat kansanäänestykset ovat liittyneet esimerkiksi kuntaliitoksiin ja tiejärjestelyihin ym.

Meillä Turussa polttavana puheenaiheena on maanalaisen toriparkin rakentaminen. Lähes 13000 turkulaista eli melkein 9 % äänioikeutetuista allekirjoitti marraskuun lopussa 2008 vetoomuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi toriparkin rakentamisesta. Tammi-helmikuussa 2009 kaupunginjohtaja ja kaupunginhallitus ovat sitä mieltä, että kansanäänestystä toriparkista ei tarvita. Kaupunkilaisten pitää siis olla hiljaa ja tyytyä pienen ”kuppikunnan” päätökseen, vaikka vielä ei ole edesselkeästi tullut ilmi, kuinka paljon kaupungin varoja toriparkin toteuttamiseen loppujen lopuksi kuluu. Kaupunkilaisten kanta toriparkkiin ei toteutunut kuntavaaleissa 2008, koska niin moni Turun valtuustoonvalittu on vaalien jälkeen muuttanut kantaansa asiasta.

Kansalaisia kannattaisi kuunnella. Se kuuluu demokratiaan. Koska kuntalaki mahdollistaa kansanäänestyksen, niin lähes 13000 turkulaisella on oikeus siihen, että kuntalaki toteutuu heidän kohdallaan.

Mielestämme Turun keskustaa pitää kehittää. Parkkihalleja siellä on useita, joten käytetään ja tarvittaessa laajennetaan jo olemassa olevia halleja. Kaupungin verovaroja pitäisi käyttää maan päällisen keskustan kohentamiseksi, niin ettei tori enää näyttäisi "romanialaiselta pikkukaupungilta vuodelta 1972" kuten Jari Liitola Turkulaisessa joulun jälkeen kuvaili.

Anneli Lehtimäki, Helena Mannervo, Satu Salonen
Turun Kristillisdemokraatteja

MOT: S-etuparkki

Eilisen Ylen MOT-ohjelman, jossa mm. käsiteltiin Turun toriparkkia, kansanliikettämme ja mielenilmausta, voi katsoa Yle Areenalta.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Valtuusto hylkäsi kansanäänestysaloitteen

Maanantaina 16.2. kaupunginvaltuusto päätti kannattaa kaupunginhallituksen esitystä ja olla järjestämättä kansanäänestystä toriparkista. Asiasta keskusteltiin kokouksessa pari tuntia ja äänestys hävittiin lopulta luvuin 27-40 (tarkemmin alla). Mielenosoitukseen kansanäänestyksen puolesta osallistui satoja ihmisiä ja mediajulkisuus oli valtava. KIITOS kaikille mukana olleille!

Valtuuston päätöksestä huolimatta kansanäänestysliike on saanut paljon aikaan: Ympäri Suomen on herännyt keskustelua ja demokratian siemen on nyt kylvetty. Työ demokratian puolesta jatkuu!

Kansanäänestyksen kannalla olivat:
Vihreät 11 (koko valtuustoryhmä)
Vasemmistoliitto 9
Kristillisdemokraatit 2 (koko valtuustoryhmä)
Suomen kansan sinivalkoiset 1 (koko valtuustoryhmä)
Perussuomalaiset 1 (koko valtuustoryhmä)
RKP 2 (Ulla Achren, Carin Åminne)
Kokoomus 1 (Pauli Kossila)

Kansanäänestystä vastustivat:
Kokoomus 19
Sdp 15 (koko valtuustoryhmä)
Vasemmistoliitto 1 (Raimo Huhtanen)
RKP 2 (Christel von Frenckell-Ramberg, Stefan Wallin)
Keskusta 3 (koko valtuustoryhmä)

lauantai 14. helmikuuta 2009

OSALLISTU: Mielenilmaus kansanäänestyksen puolesta

TORIRAUHA KANSANÄÄNESTYKSELLÄ!


Turkulaiset ovat ilmaisseet vahvan tahtonsa kansanäänestyksen järjestämiseksi maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamisesta kauppatorin alle yksityisellä rahoituksella. Vaadimme, että vaaleilla valittu valtuustomme kunnioittaa demokratiaa ja järjestää yli 13 000 turkulaisen allekirjoituksellaan vaatiman kansanäänestyksen. Viimeisetkin edellytykset kansanäänestykselle täyttyivät, kun useat valtuutetut käänsivät takkiaan toriparkkimielipiteessään.


Rauhanomainen mutta vaatimuksestaan tinkimätön mielenilmaus MAANANTAINA 16.2. klo 17 KAUPPATORILLA, josta siirrytään sankkana joukkona Kaupungintalolle (os. Aurakatu 2).

Luvassa puheita ja viihdykettä.


Hyppysissämme on historiallinen tapahtuma: Suomessa vielä mikään toimitettu kunnallinen kansanäänestys ei ole lähtenyt kansan aloitteesta. Voiko näin suuren ihmisjoukon vaatimusta hylätä?


Tulethan paikalle lämpimästi pukeutuneena kera kaverin ja pistät sanaa leviämään! Jokaisen läsnäoloa kaivataan, jotta viestimme menee perille! Herätellään siis vähintään ne 13 000 turkulaista vielä kerran ilmoittamaan kantansa demokratian puolesta, takinkääntöä vastaan!


HUOM! Näyttävyyden nimissä omien kylttien ja banderollien tuominen on sallittua, jopa erityisen toivottavaa! Napakat sloganit vain kehiin!


Järjestäjä:
Kansanäänestys Turun toriparkista -kansanliike